top of page
Nuoret yhdessä

Niko-toiminta on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen alaista toimintaa, jonka tavoitteena on edistää nuorten terveyttä sekä ehkäistä, vähentää ja lopettaa nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä. Kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat nuoret ja nuorten parissa toimivat aikuiset. Toiminta-alueena on Varsinais-Suomi ja Forssan (Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä) seutu. Toiminnassa jalkaudutaan nuorten pariin esimerkiksi kouluihin tai nuorisotiloihin.


Toiminnassa on tarjolla esimerkiksi Niko-tunteja, terveyskioski-toimintaa joko sisätiloissa tai ulkona Touko-terveysbussilla sekä pelitunteja Taimi- tai Tarmo-terveyspeleillä. Lisäksi Niko-toiminta voi tulla huoltajille, vanhemmille tai muille nuorten parissa toimiville aikuisille suunnattuihin tilaisuuksiin pitämään puheenvuoroa tai pop up-pistettä. Kaikki toiminta on maksutonta alueen toimijoille. Suunnitellaan teidän tarpeisiinne sopiva ratkaisu.

 

Ota yhteyttä

Niko-toiminta

Hymyä huuleen!

Hymyä huuleen! on Niko-toiminnan pääteema, jonka mukaan verkkosivu ja somekanavat on nimetty. Teemalla halutaan kannustaa positiivisuuteen ja siten saada nuoria innostumaan toiminnasta ja jakaa tietoa heitä kiinnostavalla tavalla.

 

"Hymyä siis huuleen, eikä tupakkaa, sähkötupakkaa, nuuskaa tai nikotiinipusseja."

bottom of page