Sinua vastassa

Kello lähenee kolmea, ja sinä pääset iltapäiväkerhosta. Tiedän, että olet ovella viimeistään kymmenen minuutin kuluttua. Haluan olla kotona hyvissä ajoin ennen sinua – vaihtaa kotivaatteet, selvittää tiskivuoren ja sulkea työkoneen. Toivon, ettei kukaan soita tai tarvitse minua tässä hetkessä. Sinun lisäksesi. Kun ovikello soi, tulen sinua vastaan. Laskeudun tasollesi, suukotan ja iloitsen ääneen siitä, että siinä sinä olet. Kysyn koulu- ja iltapäiväkerhokuulumiset ja kuuntelen vastaukset. Aina silloin, kun työpäivät sallivat, olen tässä sinua varten, sinua vastassa.

Lapset ja nuoret tulevat nähdyksi usein yksiulotteisesti, vaikka juuri moniulotteisuudessa on koko lapsuuden ja nuoruuden ydin. Lastenpsykiatrit ovat todenneet, että muutoin hektisessä arjessa on tärkeää toivottaa tervetulleeksi ja hyvästellä lähdöissä. Jos ei ehdi tai jaksa mitään muuta, tämä riittää. Olla hetki saatavilla, juuri häntä varten, joka tulee ovesta tai lähtee siitä. Kuten arvata saattaa, otin taannoin ohjeesta välittömästi ”kopin”.

Nuorten kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kävelen eteiseen ja kysyn, mihin ollaan menossa (se ei takaa, että saisi vastauksen) ja koska taas tulossa, saan muistuttaa liukkaasta ajokelistä ja siitä, että täällä odotellaan kotiinpaluutasi. Nuoria ollaan vastassa myös yöllisten seikkailujen päätteeksi. Vaikka kyse on hyvin pienistä kohtaamisista, ne eivät ole yhdentekeviä. Kuten aiemmissa kirjoituksissa olen todennut, jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi. Ei pelkästään ulkomuotonsa, osaamisensa tai tekojensa kautta, eikä esimerkiksi kympintyttönä tai hauskuuttajapoikana, keskittymishäiriöisenä tai maahanmuuttajana. Olennaista on nähdä hieman syvemmälle, osoittaa tavoittavansa ihmisen, sen kaiken, mitä lapsessa ja nuoressa on ja mikä potentiaali heistä lopulta löytyykään.

Psykologian asiantuntijat kuvaavat viisaasti, että nuori käyttää järkeään kuin aikuinen, mutta on tunnetasolla kuin lapsi. Aikuisilla on tapana mennä harhaan juuri järjen toimivuuden ja tiedon käytön monipuolisuuden vuoksi, mutta jos aikuinen ei uskalla edes yrittää ”pinnan alle”, kasvaa nuoren riski syrjäytyä ja jäädä näkymättömäksi. On erityisen merkityksellistä, että lähellä oleva aikuinen kyselee perään ja pyrkii lähelle, vaikka lapsen tai nuoren käytös olisi hermoja raastavaa, epälojaalia ja ärsyttävää. Vaikka lähestyminen torjuttaisiin. Tällä voidaan osoittaa, että lapsella ja nuorella on arvo. Arvon vastakohta taas on se, että ”on ihan ilmaa”. Ei edes erikoinen, huono tai ärsyttävä, vaan täysin vailla noteerausta, ei yhtään mitään.

Vaikka nuoren järki kulkee (ainakin silloin tällöin) ja arkikin sujuu melko jouhevasti, nuoren mieli ja alati heittelevät tunteet tarvitsevat ajoittain säätelyapua. Tämän lisäksi ei pidä unohtaa inhimillisiä kohtaamisia, kuulevia korvia ja läsnäolon merkitystä. Nuoren vanhempana, opettajana, valmentajana tai muuna lähiaikuisena uskalla puuttua, kysyä ja tavoitella. Muista hymyillä ja osoittaa eleillä, että lapsi tai nuori on huomattu. Näissä hetkissä heillä on mahdollisuus tulla kohdatuksi omana itsenään – suurina ja pieninä.

Voit myös kysyä kuulumiset. Vaikka ”Mitä sinulle kuuluu?” on kysymyksenä melko pinnallinen, oikeassa hetkessä esitettynä se on kuitenkin kysymyksistä kaikkein tärkein. Oikeastaan kysymys ei ole niinkään kuulumisten kyselyä, vaan eräänlainen kutsu, halu tietää siitä, mitä ei välttämättä näe päällepäin. Huolehdithan omalta osaltasi, että jokaisen kasvavan tielle osuu jokaisena päivänä joku, jota kiinnostaa, mitä lapselle tai nuorelle kuuluu. Pidetään yhdessä heistä huolta, ollaan tarvittaessa oikeissa hetkissä vastassa!

Minna

#nuoret #aikuisuus #kohtaamisia #tekoja #lapset #rakas #arki