…oikein käytettynä ja iankaikkisesti, aamen.
Vanhemmuus on elinikäinen tehtävä, jossa tehtävät vain muuttuvat lapsen kasvaessa. Samalla muuttuvat ilonaiheet ja huolet. Erityisesti jälkimmäisenä mainitut. Isoäitini huokaisi joskus poikieni ollessa pieniä, murehtiessani jostain jonninjoutavasta, että ”pienet lapset ja pienet murheet, isot lapset ja isot murheet”. Ja näin se on todella mennyt. Enää eivät päällimmäisenä mielessä ole jäätelöllä sotkeutuneet vaatteet tai koulusta saatu kirja kotona -unohdusmerkintä. Nykyään tempoillaan aivan eri sarjassa: on jatkuva rahan ja opiskelumotivaation puute, mopoauto ja sen huollot, päihdekokeilut, huonot ja hyvät kaveripiirit, seurustelusuhteet, seksivalistus ja kaikenlaista muuta mieltä kohottavaa.
Tämän vuoksi voikin todeta vanhemman elämän olevan melko ennustamaton mutta rikas seikkailu.
Vauvan ja pikkulapsen vanhempi elää vaativaa aikaa: ennen itsenäistä elämää viettäneille aikuisille voi olla melkoinen yllätys, miten paljon lapsi muuttaa muun muassa elämänrytmiä. Yhtäkkiä on vastuussa ihan uudesta elämästä. Lisäksi lapsen hoito vaatii voimia. Yöuni voi jäädä vähäiseksi, ja väsymys kiristää yleistä ilmapiiriä ja parisuhdetta. Nyt joku teinin vanhempi miettii mielessään, että BINGO! Jotakin yhteistäkin siis löytyy pikkulapsi- ja teini-ikäisen vanhemmuudesta. Mikään ei oikeastaan muutu, mutta melkein kaiken voi ”heittää” potenssiin kuusi. Oikeasti. Eroavaisuutena voisi mainita sen, että pienen lapsen kanssa vanhemmalla on vielä valta-asema, ja sanoissa ja teoissa on voimaa. Toista se on teini-ikäisen kanssa!
Lapsen ensimmäisten ikävuosien aikana luodaan pohja perusturvallisuudelle, tunne-elämälle, sosiaalisille taidoille, itsehillinnälle, oikean ja väärän oppimisille ja vastuullisuuteen kasvamiselle. Tuolloin luodaan myös mahdollisuudet oma-aloitteisuudelle, luovuudelle, aktiivisuudelle ja uteliaisuudelle. Vanhemman vastuulla on, että lapsi saa ruokaa säännöllisesti, hän lepää riittävästi ja kehittyy ikätason mukaisesti. Erityisesti sylissä pitää pitää, lohduttaa oikeissa hetkissä ja katsoa ihaillen suoraan silmiin. Kehut eivät ylpistä, eikä vieressä nukkumista pidä aliarvioida. Vanhemmalla on valta sammuttaa valot ennen yhdeksää ja voima taistella uhmaiän puuskissa.
Murrosikäisen lapsen vanhemmalla riittää haasteita: pitäisi pystyä evästämään lasta elämää varten. Samalla opettamaan kulkemaan ns. hyviä polkuja ja käyttäytymään asiallisesti ja näyttämään mallia siitä, miten ollaan aikuisia. Niin, ja huolehtia, että jääkaapista löytyy (hyvää) ruokaa, ja puhtaita sukkia ja t-paitoja on viikon jokaiselle päivälle tarjolla. Tai ainakin huolehtia siitä, että nuori oppii, millä tavalla ruokaa valmistetaan ja pyykkiä pestään. Aikamoinen vastuu. Vanhempien on huolehdittava suhteen vahvistamisesta lapseensa, sillä tässä vaiheessa vanhempi-lapsi-suhdetta todella koetellaan. Myös vastuu, valta ja voima muuttavat muotoaan. Välillä voi tuntua, että voimat hupenevat, eikä valtaakaan kykene enää käyttämään nuoreensa. He viis veisaavat sanomisistasi tai periaatteistasi. Ja juuri sillä hetkellä vanhempana pitäisi seistä ranka suorana ja jokaisen uhkauksen ja kiristyksen takana tiukasti. Periksi ei anneta.
Sitten yhtäkkiä huomaat vanhempana olevasi aikuistuvan, aikuistuneen ja pian kotoa muuttavan lapsesi äiti tai isä. Melkein tasavertainen muttei kuitenkaan ihan. Tässä vaiheessa kotona alkaa usein hieman erilainen liikenne: ulko-ovi käy kuin saluunassa, ja sisään ja ulos kulkevat matalaääniset, metriyhdeksänkymmentä senttiä pitkät karpaasit ja revityissä farkuissa kulkevat hymyilevät, ulospäinsuuntautuneet nuoret naiset. He valtaavat kotisi, kokkaavat yhdessä, katselevat jalkapallofinaalia ja pitävät saunailtoja (vieläpä ihan luvallasi!) kuin ketkä tahansa fiksut täysikasvuiset.
Ja niin vanhemmuudessa alkaa jälleen uusi aikakausi. Valta vähenee, kun täysi-ikäisyys ohitetaan, voimaa ei ole oikeastaan jäljellä enää lainkaan, sen ovat pikkulapsiaika ja teinivuodet vieneet mennessään. Sen sijaan vastuusta ei pääse koskaan eroon – vanhemmuus on elinikäinen rooli, ja vanhempi kantaa vastuuta koko vanhemmuuskaaren ajan.
Palaan vielä alkuun, jossa totesin isojen lasten kohdalla murheiden olevan myös isompia kuin esimerkiksi leikki-ikäisen kohdalla. Edelleen allekirjoitan tämän, mutta haluan muistuttaa ilonaiheista – nekin lisääntyvät. Valta, voima ja vastuu tuovat mukanaan myös valtavan määrän iloa ja mahdollisuuksia. Niin paljon, että sydän on välillä pakahtua.
Hymyä huuleen!
Minna