Hei, te kaikki teinien kanssa eläjät! Te ehkä tiedätte, miltä tuntuu, kun ei oikein tiedä, mitä saa ja voi tehdä, miten olla, puhua ja missä liikkua, jotta teini ei menetä kasvojaan. Parasta olisi, jos ei tarvitsisi kuljeskella missään ihmisten ilmoilla yhdessä. Ei ainakaan ruoka- ja vaatekaupoissa tai lähibensiksellä. Ihan nou nou ovat sellaiset julkiset paikat, kuten kauppakeskukset tai Mäkkäri. Sinne ei asiaa tällaisella vanhuksella ole ainakaan silloin, kun nuori ja hänen laumansa ovat hereillä ja liikenteessä. Vaikka kuinka Bikmäkkiä mieli tekisi.
Teinillä on edessään Ruisrock ja taskussaan kesätyöpalkka. Polte on valtava. Kelpaan ihme kyllä mukaan valitsemaan (lue: kuskiksi ja maksamaan) uusia rokkivaatteita – shortseja ja coolia kauluspaitaa – lähiostarille. Pikkusiskokin on otettava mukaan. Siinä kohtaa teinin ilme on vähintäänkin kärsivä. Kohta seitsenvuotias ei ole ihan sitä toivotuinta seuraa kaupoille. Tai minnekään ihmisten ilmoille, teinin sanoin. Ostarin parkkiluolaan ajaessamme teini huokaisee syvään ja tokaisee, että toivottavasti ei tule tuttuja vastaan. Minua naurattaa ja kysyn miksi? Katseesta näen, ettei hän nyt jaksa selittää. Onhan se todella erikoista ja hämmentävää, jos hänet nähdään täällä yhdessä äidin ja pikkusiskon kanssa. Niin noloa!
Teini lausuu tärkeitä ajatuksiaan ääneen: ”Jos joku tulee, ni mä sanon, että ollaan ostamassa eväitä huomiseksi”. No niin, meillä on suunnitelma. Mitään rytkyjä tässä ei todellakaan yhdessä olla ostelemassa. Pikkusisko ihmettelee ääneen (kaikkea), teini on hermostunut ja kehottaa kaikkia olemaan ihan hiljaa. Yritän noudattaa kehotusta. Pikkusisko tanssii ostarin käytävällä hyväntuulisena. Teini ei tätä suodata, vaan korottaa ääntään. Nyt täällä ollaan hiljaa, ettei hänen maineensa mene ihan lopullisesti! Mietin hiljaa mielessäni, että onko hänen maineensa joskus jo saanut kolauksen. Pikkusisko haluaa tietää syyn, miksei saa puhua eikä tanssia. Minä yritän houkutella häntä olemaan hiljaa ja tanssimatta sillä, että ostosreissun jälkeen mennään jäätelölle.
Ostarilla teini haistaa merkkivaateliikkeen jo kaukaa, eikä alerekin tuotteista mikään tietenkään miellytä, ja jos miellyttää, sopivaa kokoa ei löydy. Löydän kivat farkkushortsit ja mielestäni raikkaan, juuri tälle teinille sopivan t-paidan. Saan vastaukseksi todella ärsyyntyneen katseen ja hampaiden välistä sihinän siitä, että tuollaisia kauheita tamineita hän ei ainakaan päälleen pukisi. Kaiken kukkuraksi olen ehdottamassa AIVAN V*N VÄÄRÄÄ kokoa. Niin noloa! Katson poikaa. Totta tosiaan, 185cm täyttä kultaa. Niin ne kasvavat.
Sovituskopissa sujuu ihmeen hyvin. Niin kauan, kun me olemme hiljaa. Mitään ei saa ehdottaa tai kommentoida, sitten menee tosi kivasti. Jos erehdyn nauramaan, lähdemme kuulemma välittömästi autolle ja kotiin. Ostoksia maksaessani kuulen, kuinka teini ohjaa siskoaan käyttäytymään. Kysyn, joko mennään kahville ja jätskille. Virhe! Mitään ei saa kysellä. Se on niin noloa, kun koko ajan puhutaan ja kysytään. Kaikkein nolointa on, kun pikkusisko oikein innostuu jäätelö-ajatuksesta. Siinä meinaa mennä viimeisetkin huumorin rippeet.
Kävelemme (myös aiemmin tanssiaskelein edennyt pikkusisko) käytävällä ja käymme vielä kaksi liikettä läpi. Ehdotan muutamia vaatekappaleita, mikä on täysin väärin – hän ei pidä vaaleansinisestä eikä siitä, että minä ehdotan m-i-t-ä-ä-n. Kamalia riepuja. Kaupan ulkopuolella teini murahtaa, että nyt pitää jo tajuta olla hiljaa, äsken oli tuttuja kaupassa. Hän yritti esittää olevansa eri porukkaa, ts. täysin tuntematon meidän kanssamme, mutta aika mahdotonta se oli, jos ”joku KOKO AJAN puhuu ja huutelee nimeltä”. Niin noloa!
Pikkusisko näkee jäätelökahvilan. Sinne mentäisiin nyt heti. Tuore kahvi tuoksuu, mutta teinillä on taas jokin hampaan kolossa: Tähän keskelle ei nyt tosiaan olla jäämässä, menee maine ihan täysin. Ehdotan takaosan pöytäryhmiä ja ihmettelen, että ehdotukseni olikin teinistä älyttömän hyvä. Pois näkyviltä ja selkä ostarin käytävään päin, lippis syvälle päähän ja jäätelöä naamariin. Teini ei toki tyydy vain jäätelöön, hän haluaa myös keksin ja mieluusti muffinsin ja ison juoman. Pikkusisko saa kohtauksen: Miksi hän sai vain jäätelön? Teini luovuttaa nopeasti puolet keksistään siskolle ja vilauttaa hieman pahaa silmää, jotta tämä olisi ihan hiljaa. Niin noloa!
Katselen sisaruksia. Siinä he nautiskelevat jäätelöitään ja jaettua keksiä, kisaavat siitä, kummalla on enemmän jäätelöä jäljellä. Täydellinen hetki. Kaikilla on kaikki hyvin. Mainekin on tallella. Ehkä.
Minna