Minulta kysytään usein nuorten päihteiden käytöstä: Miten puhua kotona päihteistä, mitä tehdä nuoren päihteiden kokeilun jälkeen ja mistä tietää nuoren olevan koukussa?
Vastaan aina kodin olevan tärkein ehkäisevän päihdetyön yksikkö paitsi esimerkin näyttäjänä, myös turvaverkostona. Nuorta tulee aidosti kuulla asiassa kuin asiassa ja olla kiinnostunut hänen asioistaan. Miksi? Koska nuoren ei tulisi käyttää päihteitä lainkaan, kehittyvä keho ei ole siihen valmis. Esimerkiksi aivot kehittyvät 21-vuotiaaksi asti, ja päihteet häiritsevät tätä kehitystä.
Vähän huumorimielessä olen sitä mieltä, että jokaisella vanhemmalla on oikeus kytätä lapsensa tekemisiä, vaikka se olisi nuoren mielestä noloa. Nuoren kannalta parempi vanhempi on ennemmin liian utelias kuin etäinen ja välinpitämätön. Lisäksi yhteisesti sovittujen sääntöjen rikkomisesta, kuten nuoren päihteiden käytöstä, on määriteltävä etukäteen seuraus. Ja aikuisen on siitä pidettävä kiinni. Seurauksen ei tarvitse olla pelottavaa räyhäämistä, vaan oppimiskokemus nuorelle. Kokemus siitä, ettei tärkeiden ihmisten luottamusta voi noin vaan pettää.
Vanhemmilla tulee olla myös riittävät ja ajantasaiset tiedot päihteistä ja tupakkatuotteista, kuten nuuskasta. Oikea tieto päihteiden vaikutuksista ja päihdekokeilujen ryhmäpaineesta nuoreen tekee aidosta keskustelusta vanhemman kanssa vaikuttavan kokemuksen. Muussa tapauksessa aikuisen neuvot kuuluvat kuuroille korville.
Vanhemmat eivät ole kasvatustyössä yksin. Koulusta, harrastuksista ja vapaaehtoistyöstä löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat valmiina auttamaan. Vertaistukea saa myös muista vanhemmista ja isovanhemmista, jotka kokevat tai ovat kokeneet samankaltaisia asioita. Aikuiset voivat yhdessä sopia esimerkiksi kotiintuloajoista tai säännönmukaisesta nuorten päihteiden käyttöön puuttumisesta ”kylillä” ja harrastuksissa. Olisi hyvä sopia, että oman lapsen päihteiden käyttöön saa puuttua kuka tahansa turvallinen aikuinen, vaikka se kuinka vanhempana itseä nolottaisi.
Vanhempi on lapselle tärkeä roolimalli ja esimerkki. Miten viikonloppuisin vahvaan humalaan itsensä vetävä aikuinen voi ajatella lapsensa valitsevan toisin? Aikuisen tulisi ottaa vastuunsa päihtymyksestä alaikäisen lapsen seurassa. Eihän lapsi enää esimerkiksi elä kotona tai koulussa tupakansavussa, koska tupakan haitalliset vaikutukset tunnetaan. Se mikä aikuisesta on hauskaa ja rentouttavaa päihteiden käyttöä, ei ole sitä aina lasten ja nuorten mielestä. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä lujemmin lojaali hän vanhempaansa kohtaan on: isä tai äiti on oikeassa, elämä ilman päihteitä on teeskentelyä. Siispä nuuska huuleen!
Tilastojen mukaan nuoret ovat kuitenkin yhä raittiimpaa ja fiksumpaa väkeä, joten suunta alkaa olla oikea. Päihdekasvatuksesta ei siis kannata tehdä kotona valtavaa numeroa tyyliin ”tänään(kin) meillä järjestetään olohuoneessa suuri huumeilta!” Nuoren päihteettömyys on osa kotoa saatua kasvatusta, hyvää arkea ja yhdessä vanhempien kanssa sovittua hyvää käytöstä.
Jan
Jan Holmberg on mielenterveys- ja päihdehoitotyön asiantuntija. Hän on sairaanhoitaja (YAMK), kouluttaja ja tietokirjailija. Kohtaamiset nuorten ja vanhempien kanssa perustuvat kokemukseen, suoruuteen, luottamukseen ja inhimillisyyteen.