Maaret Kallio sen kolumnissaan tiivisti: ”Ei ole olemassa hankalia nuoria, on olemassa vain keskeneräisiä vanhempia ja aikuisia.”
Keskeneräisyys ei sinänsä ole huono juttu, vaan saattaa tuoda tullessaan niin monenlaisia kohtaamisia, oivalluksia ja ymmärrystä. Se voi johtaa sellaisiin pieniin hetkiin, joita myöhemmin kuvaamme onnekkaiksi, täydellisiksi ja kasvattaviksi. Se voi johtaa ihmissuhteiden rakentumiseen ja paikkaamiseen tai ystävyyden, äitiyden ja isyyden vahvistumiseen. Tunnelukkojen avautumiseen, riitaan tai riidattomuuteen – oikeastaan mihin vain!
Nuoret eivät ole hankalia. Me aikuiset olemme raastavan tylsiä. Kytkeytyneitä vanhoihin kaavoihimme, ymmärtämättömiä uusien tuulten ja snapchattien edessä. Olemme sanattomia murrosikäisten tempoilusta ja ennen kaikkea ”tosi väsyneitä”, 16-vuotiaan sanoja lainatakseni. Olemme jumittavia säätäjiä ja liian vaatijoita. Sen lisäksi tahdomme nuoremme parasta asettamalla rajoja ja vahtimalla kotiintuloja: onko se ajoissa, juonut jotain, haiseeko tupakka, muistiko lukita mopoauton oven ja riisua kengät eteisessä?
Ihan älyttömintä on koulutyön tarkkailu, murhe siitä, pärjääkö nuori ja selviääkö seuraavalle luokka-asteelle tai jatko-opintoihin. Selviääkö edes seuraavaan päivään? Me aikuiset osaltamme luomme näin (normaalin) ympäristön, jossa nuoren on turvallinen kasvaa. Luomme raamit sille pienelle maailman tärkeimmälle elämälle. Suljemme ovet ja toivotamme hyvää yötä. Tosi noloa.
Noloa ja keskeneräistä. Kaikki toiminta. Ihan alusta viimeiseen pisteeseen. ”Sä et sitten puhu mitään vanhempainillassa!” vannottaa poika vielä lähtöä tehdessäni eteisessä. ”Etkä ainakaan naura.” Olen aikuisena ja niin kovin keskeneräisenä aina pyrkinyt olemaan osa keskivertoporukkaa: en erottaudu ulkoisesti liikaa massasta, en ääntele, en ystävysty vertaisten kanssa, en istu eturivissä enkä vanhempana ole se ensimmäinen buffetin pitäjäksi ilmoittautuva. Viittaan, kun minulla on asiaa, mutta kerron mielipiteeni rohkeasti, rakentavasti. Yritän olla nauramatta, mutta myönnän, se on minulle vaikeinta. Niin äitinä, puolisona kuin ammattilaiskasvattajanakin – monessa tilanteessa nauru on parempi vaihtoehto kuin itku. Niin monessa asiassa minun on hyvä ja iloinen olla. Vaikka vanha ja väsynyt olenkin.
Pidän nuorista. Oikeastaan ihan valtavasti. Omistani toki, mutta myös niistä yläaste- ja lukioikäisistä, joita saan kohdata ja opettaa, joiden kanssa voin jakaa palan nuorten maailmaa. Nyt olen kolmen lapsen äitinä saanut roolin myös NIKOn päällikkönä. Kuka (tai mikä) hän sitten on?
NIKO on sellainen maaliskuussa syntynyt lempilapsi, jolle tärkeintä on terveys, nuoret ja rokkenrolli eli tekemisen meininki. Sellainen kokonaisvaltainen kaksivuotinen, jonka päätarkoituksena on nuorten terveydenedistäminen. NIKOn suurinta mielenkiintoa ovat nikotiinituotteet ja niiden käytön vähentäminen ja ennaltaehkäisy. NIKO on sellainen velikulta, jonka avulla olen päässyt aitiopaikalle, ja joka toivottavasti johdattaa ainutlaatuisiin kohtaamisiin, ymmärrykseen ja oivalluksiin. Yhdessä nuorten kanssa.
Ovathan nuoret hankalia, vaikka oikeasti minä olen vain kulahtanut ja nelikymppisenä kuusitoistavuotiaan maailmassa armottoman vanhanaikainen. Mutta oikealla asenteella selviää aika pitkälle. Ja sillä, että on ihan oikeasti kiinnostunut. Tietää ammattinsa ja kokemuksensa puolesta, mitä nuoruus on, millainen on nuori ihminen. Ihan outo (kyllä!) ja ailahtelevainenkin, mutta silti niin ihana. Keskeneräinen hänkin.
Viittaan jälleen Maaret Kallion kolumniin: ”Nuoren kohdalla ei pidä hairahtua uskomaan, että hän on joko lapsi tai aikuinen. Hän on sekä että. Nuori on kuin toukokuun koivunlehti: samalla jo lupaus täysikasvuisuudesta, mutta yhä nupullaan ja yöpakkasille altis.”
Hymyä huuleen,
Minna
Minna Salakari on aamuihminen täynnä ideoita. Hän rakastaa kesäiltojen valoa männyn rungossa ja pitkiä kahvihetkiä hiljaisuudessa. Myös haasteita, joista maaliskuussa vastaanotti suurimman: Minna toimii NIKO-projektin projektipäällikkönä, kohtaa terveydenedistämistyössä nuoria ja heidän lähiaikuisiaan Varsinais-Suomen alueella. Minna on terveydenedistämisen ja syövän ennaltaehkäisyn asiantuntija, kasvatus- ja koulutusalan monitoimija, ja mikä tärkeintä, kolmen lapsen äiti, jolta voit kysyä ihan mitä vaan!
NIKO-projekti on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kaksivuotinen alueellinen kehittämisprojekti, jonka tarkoituksena on kehittää uudenlaisia toimintatapoja ja terveydenedistämisen menetelmiä jalkautumalla nuorten ja heidän lähiaikuistensa pariin erilaisin toiminnallisin menetelmin. Projektissa toteutetaan terveydenedistämistyötä erityisesti nikotiinituotteisiin liittyen projektipäällikkö Minna Salakarin johdolla. Lue lisää projektista: www.hymyähuuleen.fi