Hei, se on positiivinen!

1.3.2018

 

Kaksikymmentäneljä nuorta odottaa käytävässä. Me olemme opettajan kanssa tekemässä valmisteluja luokassa. Opettaja kertoo ottavansa usein kahvikupillisen mukaan tunnille luokkatilaan. Se tuo tilaan ja tilanteeseen rentoa tunnelmaa, kuulemma. Tämä on koulun haastavin ysiluokka, saan kuulla heti perään. Olen malttamaton. Jätin oman kuppini opettajanhuoneeseen ja nyt mietin, olisiko minun kuitenkin pitänyt toimia toisin. Luotan kuitenkin itseeni ja oman persoonani luomaan rentoon tunnelmaan. Toimiikohan se ysiluokkalaisille, jos se toimii aikuisille tai omille lapsille?

 

Poikia on hieman yli puolet. He tulevat äänekkäästi rinnakkain yhtä aikaa kapeasta ovesta, eivät kuitenkaan mahdu kaikki kerralla. Hämmästyttävää. Luulivat niin, kuten kuulemma joka tunnin alussa. Kaikilla on pipot päässä, joka toisella myös huppu. Pojat eivät juuri keskustele, he ääntelevät. Poikia seuraa joukko tyttöjä ja iloinen puheensorina. Sitten kaikki pysähtyvät – mitä täällä nyt tapahtuu?

 

Opettaja päästää minut valloilleen, näen sen katseesta. Olemme luoneet kolmen sähköpostin, yhden tapaamiskerran ja tämän aamun viidentoistaminuutin yhdessäolon jälkeen yhteisen kommunikaatiokeinon viittomin, elein ja ilmein. Ihan kuin olisimme tunteneet aina.  Ja nyt tälle on pakottava tarvekin, sillä ääntä tässä luokassa ei saisi  kuuluviin, olen kuullut kerrottavan. Ryhmässä punaiset, ei toivotut Wilma-merkinnät ovat arkipäivää, ja tuntien etenemisen kanssa ”on vähän niin ja näin”. Mahtavatko mitään oppia?

 

Oppivat. Minulla on siitä vahva tunne. Ryhmäytyvätkin alle nanosekunnin, ottavat paikkansa luokassa, ilmassa on hymyn suupieliin nostattavaa pöhinää! Pipot ja huput otetaan pois, ja jokainen ysiläinen kuuntelee tarkasti, mitä minulla on kerrottavana. Kohta pelataan, ei mitään pleikkaria tai kännykkäpeliä, vaan ihan oikeaa, vanhanaikaista terveyden edistämisen lautapeliä. Kukaan ei purnaa tai kyseenalaista, buuauksiakaan ei kuulu. Opettaja hörppää kahviaan. Hänkin hymyilee.

 

Naurua, viisaita kommentteja, innokkaita ”Jes!” –huudahduksia ja nopan tasaista kolinaa. 60 minuutissa opettaja ehtii kertoa minulle ainakin neljä kertaa, ettei ole koskaan tavannut tätä luokkaa näin toimeliaana, tarmokkaana ja innostuneena. Keskittyneenä.  Ettei ole juurikaan kehuja päässyt jakamaan. Mutta nyt. Nyt oppilaat keskittyvät, vaikuttavat jopa aikuistuvilta kommentteineen ja vastauksineen, joista paistaa vahva osaaminen.

 

Olen salaa vähän ylpeä, kun katson tätä pelaavaa terveystiedon opetusryhmää. Minusta tuntuu, että olen NIKOn kanssa onnistunut luomaan jotain sellaista toiminnallista, joka koskettaa opetushenkilöstön lisäksi nuoria. Niitäkin nuoria, jotka yleensä remuavat ja ovat autuaan tietämättömiä, mitä oppitunneilla tapahtuu. Niitä, joiden aika kuluu nenä kiinni kännykässä. Tai niitä, jotka ovat aina myöhässä, jäävät kiinni tupakoinnista, eivät muistaneet maanantaina saapua kouluun lainkaan, ja niitä, joilla kotitukea ei oppimiseen ole.

 

Pian on päästy maaliin, saavutettu Nuuskijan titteli – ihan nuuskijana, ryhmän tietäjänä, viisaana pelitoverina saavuttu perille. Minulla on pelaajille yllätys (viimeistään tässä vaiheessa kaipaan kahvia): kun kaikki ryhmät ovat pelanneet ja täyttäneet palautelomakkeet, syömme munkit. Kyllä on hiljaista.

 

Opettaja menee koneelle, juo viimeiset tilkat jo jäähtyneestä kahvistaan ja avaa Wilman. Tunnin päätyttyä yksi (riehakkaimmaksi, keskittymiskyvyttömimmäksi ja häiriköksikin kutsuttu) poika huudahtaa: ”Hei, se on positiivinen!” Nyt tiedän, että me olemme onnistuneet. Ja nuoret ovat oppineet. Samalla saaneet vahvistusta esimerkilliseen käyttäytymiseensä. Myös me NIKOn kanssa saimme positiivista palautetta pelistä terveystiedon opetuksen menetelmänä. Palaute saa palan kurkkuuni – ysiläiset pojat kirjoittavat numeraalisen arvioinnin lisäksi avoimeen kenttään ”Tosi kiva peli!”, ”Tosi kiva tunti” ja ”Ihan jees…”.

 

Tästä on hyvä jatkaa. On väliraportoinnin aika.

 

Minna

 

Minna Salakari on aamuihminen täynnä ideoita. Hän rakastaa kesäiltojen valoa männyn rungossa ja pitkiä kahvihetkiä hiljaisuudessa, sekä haasteita, joista maaliskuussa vastaanotti suurimman: Minna toimii NIKO-projektin projektipäällikkönä, kohtaa terveydenedistämistyössä nuoria ja heidän lähiaikuisiaan Varsinais-Suomen alueella. Minna on terveydenedistämisen ja syövän ennaltaehkäisyn asiantuntija, jolta voit kysyä ihan mitä vaan!

Jaa
Please reload

UUSIMMAT

4.10.2019

Please reload

ARKISTO
Please reload

AVAINSANAT

© 2018 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys