Kohtaamisia

19.12.2017

 
Minulta kysytään usein, mitä teen oikeasti työkseni? Projektipäällikön työtehtävät ovat laaja kokonaisuus, mutta se ei usein riitä vastaukseksi. Ainakaan lapsille tai nuorille. Aikuinen voi jo ymmärtää murto-osan tästä tehtäväpaketista, mutta hänellekin kokonaisuus voi jäädä yläkäsitetasolle. Olen maaliskuusta saakka miettinyt, mitä minun kannattaa työstäni kertoa, jotta se ihan oikea työ tulee esille. Olen päätynyt terveydenedistämisen mallin yhden erityisen tärkeän osa-alueen mainitsemiseen: matala kynnys. Tai matalakynnys.

 

Matalankynnyksen palveluita tässä ollaan kehittämässä. Kaikkein tärkeimpänä työn kärkenä kohtaamiset. Kohtaamiset nuorten, vanhempien ja kaikkien lähiaikuisten kanssa. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä, vaikka rahoittajaa ajatellen toki onkin. Tärkeintä on kohdata ja luoda sellainen avoin ilmapiiri, joka synnyttää sekä uusia kohtaamisia että luottamuksen uuteen aikuiseen. Aikuiseen, joka välittää. Aikuiseen, joka on kiinnostunut. Sellaiseen aikuiseen, joka on valmis kuuntelemaan aiheesta ja paljon myös sen vierestä. Ihan aidosti.

 

Viimeisen liki vuoden aikana olen kohdannut 1500 nuorta. Heistä yli puolet on ”jäänyt haaviini”, arvioiden 80 prosenttia on ollut kiinnostuneita siitä, mitä olen nuorten toimintaympäristöön tuonut, ja 60 prosenttia kertoo oppineensa jotain uutta ja saaneensa uusia eväitä matkallensa. Moni on pysähtynyt juttelemaan, kaikki ovat kuunnelleet. Palaute toiminnasta on ollut liikuttavan hyvää. Samalla olen sivunnut sellaista tunnetta tai kokemusta, joka minulle on syntynyt tämän projektipäällikkyyteni aikana: miten näin lyhyessä ajassa voi jo huomata tutkitun tosiasian, että tieto ei pelasta ketään? Tai ehkä jonkun, mutta hyvin pienen prosenttiosuuden kenestäkään.

 

Näissä kohtaamisissa on saanut huomata, että kaikki lähtee lopulta paljon syvemmältä kuin elintavoista, murrosiästä tai terveydestä. Kaikki lähtee jo koetusta. Lapsuudesta, vanhemmuudesta, kodista, tunnetiloista, ja siitä rakkaudesta, verbistä (lue lisää täältä), jota pitäisi käyttää, jotta voi antaa jälkeläisilleen ja kanssaeläjilleen hyvät eväät elämään.

 

Näissä kohtaamisissa huomaa heti ne nuoret, jotka eivät saa huomiota, jotka ovat "jotain emotionaalista vailla". Nuoret, jotka elävät mallioppimisen kautta toisintoa vanhempiensa elämästä. Tieto ei heitä pelasta. Matalat kynnykset pelastavat. Ja vanhemmuuden tuki, välittämisen näyttäminen ja nuoren vakuuttaminen siitä, että tässä minä olen juuri sinua varten. Eikä minulla ole mihinkään kiire.

 

Parasta mitä tiedän, on, kun nämä nuoret jäävät juttelemaan. He katsovat suoraan silmiin, ja lopuksi saan hymyn. Minulta kysytään "koska sä tuut taas?"

 

En tiedä mitään hienompaa juuri nyt.

 

Minna

 

PS. Projektipäällikön velvollisuus on aina vetää yhteen asioita, ja sen teen nytkin: Kaikki NIKO-projektissa tuotettavat mallit ja toiminnat tulee perustaa hyvin pitkälti muuhun kuin nuorten ja heidän lähiaikuistensa tiedonsaantiin. Meidän tulee kohdata aidosti. Meillä tulee olla tarjolla sellaisia palveluita, joissa matalakynnys luodaan ihmisenä, palveluiden yhdistämisenä, kouluttamalla ammattilaisia, kohtaamalla vanhempia, varhaisella puuttumisella ja luomalla verkostoja.  Nuorella ja perheillä tulee olla varmuus siitä, että heistä välitetään. Se on kaiken perusta.

Jaa
Please reload

UUSIMMAT

4.10.2019

Please reload

ARKISTO
Please reload

AVAINSANAT

© 2018 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys