top of page
NIKO_logo_black.png

Joker – yksinäisyys tekee meistä sairaita

Jenni Vaskelainen

Oletteko nähneet Joker-elokuvan? Minä olen. Harvoin olen saanut todistaa näin vaikuttavaa roolisuoritusta, jos koskaan. Jos elokuvaa pitäisi kuvailla kolmella sanalla, ne olisivat tiivistunnelmainen, synkkä ja armoton. Elokuva yllätti minut katsojana useasti, ja olen viikon aikana pohtinut miltei päivittäin sen päähenkilöä, Arthur Fleckiä – miten kaltoin kohdellusta ja syrjitystä nuoresta kasvoi yhteiskunnan silmätikku, yksinäinen ja ahdistunut mies?

Kuva: Warner Bros

Hahmo on monimutkainen ja ristiriitainen, erikoinen ja surullinen, elokuva taas inhorealistinen kuvaus elinikäisestä kaltoinkohtelusta ja kivusta, arjesta kurjuudessa. Se herättää samalla henkiin nyky-yhteiskunnallisen keskustelun lasten, nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyydestä, turvattomuudesta ja eriarvoisuudesta.

Olen työssäni kohdannut monia nuoria ja käynyt kolmen vuoden aikana useissa kouluissa ja oppilaitoksissa. Olen pääasiassa saanut kokea nuorten iloa ja yhteisöllisyyttä, seurata tukioppilaiden esimerkillistä toimintaa ja päässyt aitiopaikalle kuulemaan, mitä nuorille kuuluu. Olen kuitenkin joutunut myös näkemään syrjimistä, yksin jättämistä, joukkoon kuulumattomuutta. Kaadettuja keittolautasia, kyyneleitä ja yksinäisyyttä. Jokainen näistä tapauksista on jäänyt mieleen, ja jokaiseen tilanteeseen olen aikuisena ja ammattilaisena halunnut puuttua. Nämä tapaukset muistuivat mieleen Arthur Fleckin tavattuani. Mitä tästä kaikesta voikaan seurata? Mikä tekee meistä huonosti voivia ja sairaita?

Vastaus on omasta näkökulmastani tarkasteltuna melko yksiselitteinen: yksinäisyys. Surullista on, että tutkimusten mukaan joka viides lapsi tai nuori kärsii vakavasta yksinäisyydestä. Yksinäisyys (johtuen mistä tahansa syystä) on monen nuoren elämänlaatua heikentävä tunne. Se alentaa itseluottamusta ja lisää riskiä tunne-elämän ongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen sekä käytöksen häiriöihin. Nämä taas saattavat hoitamattomina johtaa vakavampiin mielenterveyshäiriöihin.

Lapsuudessa koettu pitkäaikainen yksinäisyys jatkuu usein myös nuoruudessa, mikä taas lisää syrjäytymisriskiä aikuisuudessa. Kasvaakseen eheäksi nuori tarvitsee läheisyyttä sekä hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sosiaaliset suhteet luovat hyvinvointimme perustan – yksikin ystävä auttaa suojaamaan nuorta.

Yksinäisyys ei käsitteenä ole kovin yksinkertainen. Sosiaalisesti yksinäisellä ei ole ympärillään sosiaalista verkostoa tai hän kokee herkästi, ettei kuulu joukkoon. Emotionaalisesti yksinäinen tuntee yksinäisyyttä myös ryhmässä. Erityisesti pojat kärsivät emotionaalisesta yksinäisyydestä, ja heiltä puuttuu ns. sydänystävä, jonka kanssa voisi jakaa erilaisia tunnetiloja ja kuulumisia.

Lapsille ja nuorille erityisen tärkeä sosiaalisen tuen verkosto ovat juuri ystävät, vertaiset. Vertaisryhmän sosiaalinen tuki tai sen puute vaikuttavat huomattavasti koettuun hyvinvointiin. Vertaisten tuki – siinä missä vanhemmilta saatu hoiva, huolenpito ja huomiokin – saa nuoren uskomaan, että hänestä välitetään, häntä rakastetaan ja arvostetaan osana verkostoa. Vertaissuhteissa nuorelle tarjoutuu mahdollisuus omaksua asenteita, arvoja ja normeja sekä harjoitella vuorovaikutustaitoja.

Kaverisuhteissa koetut haasteet vaikeuttavat nuoren kiinnittymistä tulevaisuuden vertaisyhteisöihin sekä heikentävät opiskelu- ja yhteistyötaitoja. Siten niillä on kauaskantoisia vaikutuksia mm. työuralle, ja ne voivat johtaa jopa sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen myöhemmin elämässä. Sosiaalisen tuen merkitys hyvinvoinnille ei rajoitu vain varhaislapsuuteen tai nuoruuteen: sosiaalinen tuki muodostuu pysyväksi hyvinvointia edistäväksi elementiksi kattaen koko elämänkaaren.

Palaan Arthur Fleckiin. Alussa esitin pohdintaani siitä, mitä kaikkea kiusaamisesta, yksinäisyydestä ja kaltoinkohtelusta voi seurata. Tutkimusten mukaan verratessa toisiinsa eri rooleissa olevia nuoria on todettu, että syrjityt ja kiusatut sekä toisia kiusaavat ja syrjivät kärsivät heikosta minäkäsityksestä ja erilaisista psykosomaattisista oireista eniten. Arthur Fleck sairastui.

Olisiko Arthurin tarina päättynyt toisin, jos yhteiskunnalliset tukirakenteet olisivat turvanneet ankean, yksinäisen elämän ja jos Arthur olisi saanut pitää työpaikkansa? Yhteiskunta oli kuitenkin voimaton, eivätkä olemattomat sosiaaliset suhteet riittäneet kantamaan. Ainoasta tärkeästä olemassa olevasta aikuishahmosta (televisioidoli) kehkeytyi kiusaaja. Kiusaaja, joka nimesi Arthurin Jokeriksi.

Vaikka emme voi pelastaa kaikkia maailman lapsia ja nuoria, meillä on lukuisia mahdollisuuksia – ja velvollisuus! – puuttua ja auttaa. Älä jätä ketään yksin. Lapsi tarvitsee lopulta niin kovin vähän.

Minna

4 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page