Yhteiset sävelet

Muistan elävästi ja tarkoin, kun synnyit. Muistan ensikatseesi, haparoivan kätesi ja pienet suljetut nyrkkisi. 20 vuotta sitten mullistit maailmani kertarysäyksellä. Esikoinen. Mitä se tarkoittaa, kysyit kerran seitsenvuotiaana kävellessämme partiosta kotiin, se esikoinen? Vastasin, että ensimmäinen lapsi. Totesit sen ”käyvän järkeen”. Tämä kuvaa sinua: järkevä, täsmällinen, looginen, tarkka ja ensimmäinen. Edellä kävijä, ohjaava, päättävä ja johtava.

Lapsuudessa lapsi saa roolin, joka säilyy hänessä ja määrittää loppuelämää. Paikka perheessä ja sisaruskatraassa vaikuttaa jopa puolison- ja ammatinvalintaan. Kunnianhimoisina pidetyt esikoiset hakeutuvat useammin valtarooleihin tai politiikkaan, kapinoivat pikkusisarukset luoville aloille. Sisarusten syntyminen vahvistaa esikoisen roolia pärjääjänä. Esikoinen noudattaa sääntöjä ja tottelee auktoriteetteja, murehtii, huolehtii ja saattaa olla vakavamielinen. Sinä et ole. Vaikka pohdit paljon ja vakavia, olet tullut melko suurpiirteiseen tyhjännauraja-äitiisi – pienistä iloista on ammennettava!

Eilen kerroit minulle kuuden sekunnin säännöstä: kaikessa, mitä ryhtyy tekemään, tulee hyödyntää kuuteen laskemisen periaatetta. Siinä lasketaan kuuteen herätyskellon soidessa, opiskeluhommia aloitellessa, suihkuun mennessä, salille lähtiessä. Kaikessa. Kuuden sekunnin sääntö toimii ikään kuin motivaattorina. Sen keinoin on pakko nousta sängystä, alkaa hommiin ja löytää itsestään sisukas taistelija. Armoa ei anneta eikä herätyskelloa torkuteta. Sinulla oli esittää varsin pätevä teoriakin tästä. Vaikka minua (ja meitä yhteisesti) hymyilytti, tunsin ihanan läikähdyksen rinnassani. Sinä yrität. Sinä sinnikäs pieni poika. Ei kun miehenalku.

Olet opettanut minua ja minusta enemmän kuin kukaan tai mikään ennen. Oikeastaan minä en ole kasvattanut sinua, vaan sinä olet kasvattanut minut. Olet selviytynyt monesta ja uinut hyvinkin syvissä vesissä, rämpinyt myös itse takaisin pinnalle. Vaikka ylioppilaskokeessa epäonnistuit, insinööripääsykokeissa näytit kyntesi ja pääsit erinomaisin pistein sisään. Sinä teit sen! Olen sinusta ylpeä. Yksi äidinkielenkoe ei maailmaasi kaatanut.

Meillä on ollut aina ihan ainutlaatuinen suhde. Osan tästä selittää ”yhteinen sävelemme” ja se, että olemme uskaltaneet olla omia vahvoja, temperamenttisia ja hiukan hulluja persooniamme. Yhdessä ja erikseen. Olemme myös puhuneet ääneen, ja olen sinnikkäästi jaksanut kysyä kuulumisiasi hankalinakin vuosina, vaikka olenkin joutunut huutamaan ne suljetun oven takaa. Olet uskoutunut aina minulle, ja me olemme selvittäneet sotkut yhdessä. Sinulla on erityinen paikka sydämessäni.

Opettajasi kysyi joskus yläkoulun alussa, miten olemme sinut kasvattaneet, koska olit niin kuuliainen. Toisin sanoen vieraskorea ja jonkin verran herranpelkoinen. Oikeastaan olet itse kasvattanut itsesi, me olemme turvanneet kasvuympäristösi, ottaneet nöyrästi vastaan pitkäaikaisen sairautesi, viiden vuoden murrosikäsi ja koulunkäynnin kipuilusi. Väsyneet sinuun ja käytökseesi. Turhautuneet niin monesti. Mutta tässä me olemme olleet – saatavilla – ja rakastaneet pyyteettä.

Ja siitä kertoo muutamien viikkojen takainen puhelusi: soitit minulle, kun tunsit itsesi yksinäiseksi ja sinulla oli hankala olla. Olit asunut liki koko kesän remonttievakossa, kaverisi käyvät armeijaa ja koko kesän jatkunut kesätyösi päättyi. Vaikka kyyneleet valuivat poskilleni ja jokin kuristi kurkkuani, kykenin lohduttamaan ja valamaan sinuun uskoa. Kutsuin sinut takaisin kotiin. Raivasimme huoneesi, ja seuraavana päivänä sinä tulit. Takaisin elämään, totesit.

Tilanne oli surullinen, mutta minä olin onnellinen: olen luonut 20 vuoden aikana sinuun sellaisen yhteyden, joka perustuu syvään luottamukseen. En muista hetkeä, jolloin olisin ollut näin tyytyväinen itseeni äitinä.

Mutta muistan, miten sinä halusit kävellessämme aina pitää kädestä kiinni. Vielä pitkälle kouluikään saakka. Siinä kulkiessamme me keskustelimme kaikki ajankohtaiset asiat, ja sinä referoit minulle päivän uutisia. Teet vieläkin niin. Minun tekee mieli välillä ottaa sinua kädestä kiinni ja myönnän, että ajatus sinun kotoa muuttamisestasi on ollut minulle vaikein – älä (sittenkään) lähde vielä pois.

Mullistat maailmani edelleen.

Äiti

#äitiys #vanhemmuus #velikullat #rakas #aikuistuminen