• Minna

Lapsi on vilpitön, nuori säälimätön


Tiedäthän ne hetket, kun pieni lapsi kipuaa syliin, halaa pienillä käsillään ja sanoo ”Sä oot ihana.” Moiskauttaa suukon poskelle ja hengittää hetken samaan tahtiin kanssasi. Olet saattanut kuulla myös olevasi kaunis, pehmeä, iloinen tai upea. Jopa hauska. Lapsi katsoo ihaillen sinua, ottaa mallia sinusta ja kertoo päiväkodissa tarinoita suorana taltiona eilisillasta. Sensuroimatta ja suurella sydämellä.

Sitten tiedät myös ne hetket, kun varaudut työstä palaamiseen kilvellä ja miekalla, asennoidut ottamaan vastaan sen sortin kuraa, että vain kymmenen minuutin kotimatkalla hengitetyt palleahengitykset ja kolme palaa tummaa suklaata voivat pelastaa edes terävimmän kärjen tästä hetkestä. Se on jäätävä. Päivän pelätyin ja väsyneelle vaikein. Nuori kuulee avaimen ovessa ja askeleet eteisessä, vaikka muuta hän ei juuri koskaan kuulekaan. Tiedät, että nyt se on menoa.

Nuori on säälimätön, epäreilu ja kohtuuton. Hän sivaltaa ja koskettaa juuri sitä osaa sinussa, josta tietää saavansa osuman. Jättää sinut hiljaiseksi, saa kyyneleet silmiisi ja erityisesti tuntemaan itsesi luuserivanhemmaksi, huonoimmaksi ikinä.

Ei puhettakaan, että nuori pitäisi sinua millään tavalla hauskana. Kaikki, mitä teet, on noloa, olet toivoton seniori ja luomakunnan rumin ihminen. Mrs Nobody.

Pieni lapsi tapittaa vieressä ja yrittää lohduttaa, tuo värityskuvia ja haluaa esittää nokkahuilusoolon. Juuri sinulle, juuri tässä hetkessä. Olet ihan vilpittömästi niin kiva ja ainutlaatuinen, että hän haluaa jopa ottaa sinusta kuvia. Sitten vuodet vierivät, sinä ja lapsi vanhenette, nuori tyranni saa vallan. Olet ikäloppu ja armotta pihalla kaikesta koko ajan. Jos et ole tyhmä tai v*n pelle, olet ainakin täysi nolla. Parasta olisi, jos et koskaan enää palaisi töistä.

Matka eteisestä keittiöön tuntuu ikuisuudelta. Lähikaupan ostoksista pakasteet ovat liki sulaneet. Ihan kuin olisi tehnyt toisen työpäivän. Piti lähteä treenaamaan, piti laittaa ruokaa (joka haukuttiin jo eteisessä), piti siivota ja piti lukea uusin Me Naiset. Nyt tuntuu siltä, että nukkuminen tai vuorille pakeneminen tuntuisivat oikeimmilta vaihtoehdoilta. Väsyttää tai v*uttaa niin, ettei veri kierrä, sanottiin joskus. Tämä on se hetki. Melkein vihaa omiaan. Ja uskaltaa jopa ajatella niin. Montakohan vuotta tätä kestää?

Sitten yhtenä päivänä hän on takaisin. Nuori, joka väläyttää hymyn, kertoo päivästään ja suihkauttaa pistävän hajuista parfyymiään koko kodin tuoksuksi. Kysyy, koska mennään mökille ja saako venettä lainata kalastusreissuun? Melkein äitinä säikähtää ja illalla sängyssä puhuu hyvin hiljaa ja varovaisesti puolisolle, että HÄN on palannut, minä sain hymyn. Samalla pelkää, että jos nyt yhtään puhuu ääneen tai toivoo liikoja, voi joutua palaamaan arjen säälimättömään vuoristorataan.

Vuoden se kesti. Neljältä se tuntui.

Minna

Minna Salakari on aamuihminen täynnä ideoita. Hän rakastaa kesäiltojen valoa männyn rungossa ja pitkiä kahvihetkiä hiljaisuudessa, sekä haasteita, joista maaliskuussa vastaanotti suurimman: Minna toimii NIKO-projektin projektipäällikkönä, kohtaa terveydenedistämistyössä nuoria ja heidän lähiaikuisiaan Varsinais-Suomen alueella. Minna on terveydenedistämisen ja syövän ennaltaehkäisyn asiantuntija, jolta voit kysyä ihan mitä vaan!

#nuoret #vanhemmuus #nuoruus #arki #murrosikä

© 2018 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys