19.9.2019

Muistan elävästi ja tarkoin, kun synnyit. Muistan ensikatseesi, haparoivan kätesi ja pienet suljetut nyrkkisi. 20 vuotta sitten mullistit maailmani kertarysäyksellä. Esikoinen. Mitä se tarkoittaa, kysyit kerran seitsenvuotiaana kävellessämme partiosta kotiin, se esikoi...

7.8.2019

Havahduin maanantaisen aamukahvikuppini ääressä siihen, että liki kahden kuukauden lomajakso alkaa olla auttamatta ohi. Tänä vuonna sain nauttia extrapitkästä kesästä. Se on ihan huippujuttu, mutta alkaa kyllästyttää siinä kohdassa, kun loman viettää pääasiassa 7-vuoti...

27.2.2019

Murrosikäisistä on kasvanut teinejä, täysi-ikäisiä ja jo hieman viisastuneita aikuisia. Askel se on pieninkin askel tähän suuntaan, ajattelen, vaikka samalla tiedän, että aikuisista nämä rytökärpät ovat vielä kaukana. Kampaajani kanssa kutsumme rytökärppä-teinejä ”ryti...

30.1.2019

Puolitoista vuotta sitten sinä kömmit kolostasi, siistit likaiset vaatteet lattialtasi ja kerroit ohimennen, että sinusta tulee isona sähköinsinööri. Sähköinsinööri, ajattelin puoliääneen ja huomasin hymyileväni. Minä kun olin aina ajatellut, että sinä – jos joku – kou...

11.6.2018

On lauantai, kesäkuun toinen päivä, koulujen päättäjäispäivä. Istun taksissa matkalla konferenssista kotiin. Avaan puhelimen. Some-kanavat ovat täyttyneet toinen toistaan aurinkoisemmilla ja iloisemmilla kuvilla ammattiin valmistuneista, ylioppilaista ja peruskoulunsa...

5.4.2018

Teini on päättänyt lähteä yökylään Henrille (nimi muutettu). Ja kertoo siitä hieman kiireisenä perjantaiaamuna klo 7.10. Sinä samaisena perjantaina, jolloin mauto (mopoauto) on umpijäässä, Wilmaan tulee merkintä myöhästymisestä ja aamupala on syömättä. Kamala nälkäkin....

20.2.2018

Pipo syvällä. Tummat loivat kiharat paljastuvat juuri ja juuri. Hupparin huppu silmillä. Toinen tossu mudassa. Siinä sinä seisot. Viattomana mutta niin täynnä nuoruuden angstia. Emme hyökkää, huuda tai syytä sinua mistään. Hiljaa mielessäni kiitän, että siinä sinä olet...

6.2.2018

Aikuisena helposti ajattelee, että tärkeintä elämässä on terveys. Sitten tulevat koti, perhe ja työ. Tämän jälkeen aika loogisena jatkeena voisivat tulla ystävät ja harrastukset, luultavimmin myös se ihan oma aika. Joku saattaa tarkastella tärkeimpiä asioita siitä näkö...

20.11.2017

Kotona tuoksuu voimakkaasti mies. Joku voisi tästä vallan innostua, mutta itse mietin lähinnä, minne juoksisi karkuun? Se ei ole oma mies, sen tunnistan heti. Kaikki tuttu ja turvallinen on kaukana tästä tuoksusta (hajusta!). Se ei ole eroottinen, sporttinen eikä minus...

10.10.2017

Kaunista ja kuumaa kesää seurasi kaunis ja lämmin syksy. 19.9. syntyi pieni poika, Turun päivän ensimmäinen. Tuli ja mullisti nuorenparin maailman seitsemässätoista tunnissa. Katsoi suoraan silmiin ja vakuutti vanhempansa ensihetkestä. Illalla ilotulituksia katsoessani...

Please reload

UUSIMMAT

26.11.2019

4.10.2019

Please reload

ARKISTO