On taas se aika vuodesta. Se, kun lähes kaikki ovat juhlatuulella. Vuoden työt on paketoitu, ja lomakampa vetelee viimeisiään. Pihoihin ja ikkunoille on ripustettu valoja ja kaikenlaista koristetta, joiden ajatellaan tuovan tunnelmaa pimeisiin iltoihin. Iloiset rallatukset soivat radiossa, ja kaikkialla tuoksuu glögi. Kuusi on kannettu sisälle. On niin joulu. Meille aikuisille tai aikuisenmielisille joulu on rauhoittumisen, kokoontumisen ja yhdessäolon kulta-aikaa. Joulua od

Moni kysyy, millä tavoin pidämme parisuhteesta huolta, miten me olemme selviytyneet liki 25 vuotta yhdessä ja 20 vuotta avioliitossa, miten selvitimme vauva-ajan, uhmaikä- ja murrosikäkriisit, miten pidämme pystyssä hektistä kolmen lapsen perhettä harrastus- ja kuljetusrumbineen. Minulta kysytään usein myös, miten pystyn niin luontevasti olemaan, nauramaan ja keskustelemaan lasteni kanssa. Miten ihmeessä olemme tässä pisteessä? Mikä on meidän salaisuutemme? Totuus on, että sa

Muistan elävästi ja tarkoin, kun synnyit. Muistan ensikatseesi, haparoivan kätesi ja pienet suljetut nyrkkisi. 20 vuotta sitten mullistit maailmani kertarysäyksellä. Esikoinen. Mitä se tarkoittaa, kysyit kerran seitsenvuotiaana kävellessämme partiosta kotiin, se esikoinen? Vastasin, että ensimmäinen lapsi. Totesit sen ”käyvän järkeen”. Tämä kuvaa sinua: järkevä, täsmällinen, looginen, tarkka ja ensimmäinen. Edellä kävijä, ohjaava, päättävä ja johtava. Lapsuudessa lapsi saa ro

Havahduin maanantaisen aamukahvikuppini ääressä siihen, että liki kahden kuukauden lomajakso alkaa olla auttamatta ohi. Tänä vuonna sain nauttia extrapitkästä kesästä. Se on ihan huippujuttu, mutta alkaa kyllästyttää siinä kohdassa, kun loman viettää pääasiassa 7-vuotiaan kanssa. Ensin olet ihan fiiliksissä, että tässä sitä ollaan koululaisen kanssa lomalla, koko kesä yhdessä. Sitten kahden viikon kohdalla alkaa kynsien viilaamisen lomassa miettiä, pitäisikö viilata ranteetk

Perhe on keskeinen tekijä lapsen ja nuoren hyvinvoinnille. Perhe ja vanhemmuus kietoutuvat yhteen: kun tuetaan vanhemmuutta, tuetaan koko perhettä. Vaikka vastuu perhettä ja vanhemmuutta koskevista valinnoista on ensisijaisesti vanhemmilla, vanhemmuuden tukemisen kansalliset ohjelmat ja projektit ohjaavat vanhempia tekemään ratkaisuja, jotka ovat koko perheen hyvinvoinnin kannalta suotuisia. Vanhemmuus on vaativa tehtävä. Vanhemmuutta luodaan, opitaan ja kehitetään sosiaalise

Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset kasvavat esiteineiksi ja murrosikäisiksi, alkaa oma peilikuva vanhempana kiinnostaa. On psykologisesti aivan varmaa ja täysin normaalia, että nelikymppisenä erityisesti nainen alkaa elää itselleen, ajatella omaa parastaan ja suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Lapset alkavat selvitä itsekseen, ja kotikin pysyy hallittavampana. Puolison kanssa väsymyksestä johtuvat turhat riidat on riidelty, ja yhteinen arki kulkee omaa tuttua kaavaansa. I

Ensin meni Matti Nykänen. Sitten Olli Lindholm, ja seuraavana Jarkko Kinnunen. Lapsuudensankari, urheilija, idoli, Voice of Finlandin valmentaja. Jokainen heistä kosketti omalla tavallaan – niin nuorena nukkuneet. Ei riitä, että perheenä ja ystäväpiirissä kohtasimme ja puimme julkkisten kuolemat, hautajaiset ja eletyt elämät – jouduimme myös kokemaan tärkeän ystävämme kuoleman ja liikuttavat, tunnetta täynnä olevat hautajaiset. Vaikka tiesimme, että aivokasvain ei ole hoidett

Murrosikäisistä on kasvanut teinejä, täysi-ikäisiä ja jo hieman viisastuneita aikuisia. Askel se on pieninkin askel tähän suuntaan, ajattelen, vaikka samalla tiedän, että aikuisista nämä rytökärpät ovat vielä kaukana. Kampaajani kanssa kutsumme rytökärppä-teinejä ”rytiksiksi”. Häntä vielä naurattaa kaikki ”rytis-tarinat”, mutta itselläni ovat välillä vitsit vähissä. Tiedättekö, mikä tai kuka on rytökärppä? Kampaajakaan ei muutamia vuosia sitten tiennyt, mutta nyt hän tietää.

Suomalaisten lasten ja nuorten arkipäivää pohditaan paljon ja monella taholla. Erityistä keskustelua ja huolta herättävät yleinen pahoinvointi, erilaisten ongelmien ja häiriöiden lisääntyminen, syrjäytyminen ja päihteet. Kun lapsen asemaa tarkastellaan historiallisesta näkökulmasta, voidaan todeta, että tämän päivän lapset ja nuoret ovat etuoikeutettuja kansalaisia: lasten ja nuorten asema on kohentunut ja heidän oikeutensa ovat lisääntyneet ajan kuluessa. Lisäksi länsimaises

Puolitoista vuotta sitten sinä kömmit kolostasi, siistit likaiset vaatteet lattialtasi ja kerroit ohimennen, että sinusta tulee isona sähköinsinööri. Sähköinsinööri, ajattelin puoliääneen ja huomasin hymyileväni. Minä kun olin aina ajatellut, että sinä – jos joku – kouluttaudut ihmisten pariin, opettamaan, ohjaamaan, vaikka ihan vaan kohtaamaan. Heti hyvänä kakkosvaihtoehtona olin pyöritellyt mielessäni kalastajan uraa. Olet jo viisivuotiaana istunut kahdeksan tuntia laiturin

Viitaten aiempiin kirjoituksiini, olemme sekä vanhempina että ammattilaisina keskellä valtavia nuoruusiän ja murkkuvanhemmuuden aallokkoja. Siinä sivussa me yritämme iskostaa nuorille tapoja, terveellisen elämän ohjenuoria, viitoittaa teitä ja puhaltaa tuulta purjeisiin silloin, kun laiva on pysähdyksissä eikä omin voimin jaksa. Tai viitsi, halua tai ehdi. Nuorilla on kiire. Nuorille kiire ei ole ohimenevää vaan pikemmin koko nykyaikaista kulttuuria määrittävä ominaisuus. Nuo

…oikein käytettynä ja iankaikkisesti, aamen. Vanhemmuus on elinikäinen tehtävä, jossa tehtävät vain muuttuvat lapsen kasvaessa. Samalla muuttuvat ilonaiheet ja huolet. Erityisesti jälkimmäisenä mainitut. Isoäitini huokaisi joskus poikieni ollessa pieniä, murehtiessani jostain jonninjoutavasta, että ”pienet lapset ja pienet murheet, isot lapset ja isot murheet”. Ja näin se on todella mennyt. Enää eivät päällimmäisenä mielessä ole jäätelöllä sotkeutuneet vaatteet tai koulusta s

Hei, te kaikki teinien kanssa eläjät! Te ehkä tiedätte, miltä tuntuu, kun ei oikein tiedä, mitä saa ja voi tehdä, miten olla, puhua ja missä liikkua, jotta teini ei menetä kasvojaan. Parasta olisi, jos ei tarvitsisi kuljeskella missään ihmisten ilmoilla yhdessä. Ei ainakaan ruoka- ja vaatekaupoissa tai lähibensiksellä. Ihan nou nou ovat sellaiset julkiset paikat, kuten kauppakeskukset tai Mäkkäri. Sinne ei asiaa tällaisella vanhuksella ole ainakaan silloin, kun nuori ja hänen

Jos minulla olisi megafoni, tämä olisi se hetki, kun sitä käyttäisin. Huutaisin suupielet korvissa vain kahta lausetta: ”Nyt se on loppu! Arki alkaa!” Kääntyilisin torvi suussa puolelta toiselle ja varmistaisin, että ihan kaikki kuulevat, miten superinnostunut ajatuksesta olen. Oma lomani sujui varsin mukavasti ihan vain kotoillen, ja jos ei kahdenkeskistä viikonloppupiipahdusta Pariisiin lasketa, voisin kuvailla lomaani melko arkiseksi. Sen sijaan nuorille se ei sitä ole oll

Muistelimme kesän ensimmäisinä hellepäivinä tuplalatten äärellä ystävän kanssa nuoruuttamme, kultaista 90-lukua. Ystävä aloitti kertaamalla erästä kesäistä kaupunkikiertuettamme. Kiertuetta, johon lähdettiin sopivasti takki auki, muovikassi (!) kilisten, huulipunat rajattuna ja minishortsit jalassa. Mieli avoimena. Kiertuetta, joka kesti kesäkuusta elokuun puoliväliin. Noin suunnilleen. Nauramme. Miten ihmeen hyvin sitä voikaan muistaa kaikki pienetkin yksityiskohdat näistä h

”Hei, miten sä kuvailisit mua äitinä? Et minkälainen mä oon?” kysyn ohimennen esikoispojalta. ”Ihan vitun rasittava!” vastaa 18-vuotias. Hän teki sen taas. Sai minut hiljaiseksi. Tästä järkyttyneenä ja itseäni täysin eritavoin kuvailevana päätän tehdä gallupin myös vuoden ja neljä kuukautta nuoremmalle pojalle. ”Äiti, sä oot niin nolo!” huudahtaa teini-ikäinen, kun kerron samalla tehneeni kartoitusta myös somessa siitä, millaisia teinien äitejä meitä sitten onkaan. Ovatko kai

Teini on päättänyt lähteä yökylään Henrille (nimi muutettu). Ja kertoo siitä hieman kiireisenä perjantaiaamuna klo 7.10. Sinä samaisena perjantaina, jolloin mauto (mopoauto) on umpijäässä, Wilmaan tulee merkintä myöhästymisestä ja aamupala on syömättä. Kamala nälkäkin. Se on tietenkin umpi-idiootti äidin vika. Hituri-äidin, joka ehtii joka aamu töihin, vaikka auto on umpijäässä. Äidin, joka vastaa ”Joo, okei” yökyläreissuun. Mikäs sen mukavampaa! Mutta kuka on Henri? ”No, van

Muutama sananen roolimalleista ja mallioppimisesta. Kuusivuotias katselee tietokoneelta teini-isoveljensä ystävän, Lindan (nimi muutettu) videota luistinradalta. Urheilijatytön varmat luistinten vedot ja hymyilevä olemus saavat kuusivuotiaan huokailemaan haltioituneena: ”Koska Linda tulee taas meille?” Muutama viikko aiemmin kuusivuotias ilmoitti, ettei hänestä tulekaan isona Hello Kitty, keijukainen tai kampaaja. Hänestä tulee Linda. Kaikki hänen nukkensa, barbiensa ja hänen

Pipo syvällä. Tummat loivat kiharat paljastuvat juuri ja juuri. Hupparin huppu silmillä. Toinen tossu mudassa. Siinä sinä seisot. Viattomana mutta niin täynnä nuoruuden angstia. Emme hyökkää, huuda tai syytä sinua mistään. Hiljaa mielessäni kiitän, että siinä sinä olet. Omalla kotiovella. Humalassa. Täysissä. Kännissä. Lyönnissä. Mitä näitä nyt on. Ilmaisuja sille, että ihan putkeen ei ole mennyt. Tai ainakaan sovitusti. Täytit 17. Muistelen hetken omaa nuoruuttani, sellaista

Aikuisena helposti ajattelee, että tärkeintä elämässä on terveys. Sitten tulevat koti, perhe ja työ. Tämän jälkeen aika loogisena jatkeena voisivat tulla ystävät ja harrastukset, luultavimmin myös se ihan oma aika. Joku saattaa tarkastella tärkeimpiä asioita siitä näkökulmasta, että saavuttaa jotain. Materiaalia tai kunniaa. On saanut unelmien opiskelupaikan, voittanut maratonin tai kasvattanut itsekuriaan niin paljon, että on saanut pudotettua painoaan tavoitelukemiin. Osall