Muistan elävästi ja tarkoin, kun synnyit. Muistan ensikatseesi, haparoivan kätesi ja pienet suljetut nyrkkisi. 20 vuotta sitten mullistit maailmani kertarysäyksellä. Esikoinen. Mitä se tarkoittaa, kysyit kerran seitsenvuotiaana kävellessämme partiosta kotiin, se esikoinen? Vastasin, että ensimmäinen lapsi. Totesit sen ”käyvän järkeen”. Tämä kuvaa sinua: järkevä, täsmällinen, looginen, tarkka ja ensimmäinen. Edellä kävijä, ohjaava, päättävä ja johtava. Lapsuudessa lapsi saa ro

Havahduin maanantaisen aamukahvikuppini ääressä siihen, että liki kahden kuukauden lomajakso alkaa olla auttamatta ohi. Tänä vuonna sain nauttia extrapitkästä kesästä. Se on ihan huippujuttu, mutta alkaa kyllästyttää siinä kohdassa, kun loman viettää pääasiassa 7-vuotiaan kanssa. Ensin olet ihan fiiliksissä, että tässä sitä ollaan koululaisen kanssa lomalla, koko kesä yhdessä. Sitten kahden viikon kohdalla alkaa kynsien viilaamisen lomassa miettiä, pitäisikö viilata ranteetk

Murrosikäisistä on kasvanut teinejä, täysi-ikäisiä ja jo hieman viisastuneita aikuisia. Askel se on pieninkin askel tähän suuntaan, ajattelen, vaikka samalla tiedän, että aikuisista nämä rytökärpät ovat vielä kaukana. Kampaajani kanssa kutsumme rytökärppä-teinejä ”rytiksiksi”. Häntä vielä naurattaa kaikki ”rytis-tarinat”, mutta itselläni ovat välillä vitsit vähissä. Tiedättekö, mikä tai kuka on rytökärppä? Kampaajakaan ei muutamia vuosia sitten tiennyt, mutta nyt hän tietää.

Puolitoista vuotta sitten sinä kömmit kolostasi, siistit likaiset vaatteet lattialtasi ja kerroit ohimennen, että sinusta tulee isona sähköinsinööri. Sähköinsinööri, ajattelin puoliääneen ja huomasin hymyileväni. Minä kun olin aina ajatellut, että sinä – jos joku – kouluttaudut ihmisten pariin, opettamaan, ohjaamaan, vaikka ihan vaan kohtaamaan. Heti hyvänä kakkosvaihtoehtona olin pyöritellyt mielessäni kalastajan uraa. Olet jo viisivuotiaana istunut kahdeksan tuntia laiturin

On lauantai, kesäkuun toinen päivä, koulujen päättäjäispäivä. Istun taksissa matkalla konferenssista kotiin. Avaan puhelimen. Some-kanavat ovat täyttyneet toinen toistaan aurinkoisemmilla ja iloisemmilla kuvilla ammattiin valmistuneista, ylioppilaista ja peruskoulunsa päättävistä nuorista. Huokaisen. Kuvat ovat täynnä hymyä, helpotusta, ehkä hieman myös haikeutta. Äidit, isät ja kummitädit näyttävät onnellisilta, huolet ovat näistä hetkistä kaikonneet. Nielaisen. Esikoisen lu

Teini on päättänyt lähteä yökylään Henrille (nimi muutettu). Ja kertoo siitä hieman kiireisenä perjantaiaamuna klo 7.10. Sinä samaisena perjantaina, jolloin mauto (mopoauto) on umpijäässä, Wilmaan tulee merkintä myöhästymisestä ja aamupala on syömättä. Kamala nälkäkin. Se on tietenkin umpi-idiootti äidin vika. Hituri-äidin, joka ehtii joka aamu töihin, vaikka auto on umpijäässä. Äidin, joka vastaa ”Joo, okei” yökyläreissuun. Mikäs sen mukavampaa! Mutta kuka on Henri? ”No, van

Pipo syvällä. Tummat loivat kiharat paljastuvat juuri ja juuri. Hupparin huppu silmillä. Toinen tossu mudassa. Siinä sinä seisot. Viattomana mutta niin täynnä nuoruuden angstia. Emme hyökkää, huuda tai syytä sinua mistään. Hiljaa mielessäni kiitän, että siinä sinä olet. Omalla kotiovella. Humalassa. Täysissä. Kännissä. Lyönnissä. Mitä näitä nyt on. Ilmaisuja sille, että ihan putkeen ei ole mennyt. Tai ainakaan sovitusti. Täytit 17. Muistelen hetken omaa nuoruuttani, sellaista

Aikuisena helposti ajattelee, että tärkeintä elämässä on terveys. Sitten tulevat koti, perhe ja työ. Tämän jälkeen aika loogisena jatkeena voisivat tulla ystävät ja harrastukset, luultavimmin myös se ihan oma aika. Joku saattaa tarkastella tärkeimpiä asioita siitä näkökulmasta, että saavuttaa jotain. Materiaalia tai kunniaa. On saanut unelmien opiskelupaikan, voittanut maratonin tai kasvattanut itsekuriaan niin paljon, että on saanut pudotettua painoaan tavoitelukemiin. Osall

Kotona tuoksuu voimakkaasti mies. Joku voisi tästä vallan innostua, mutta itse mietin lähinnä, minne juoksisi karkuun? Se ei ole oma mies, sen tunnistan heti. Kaikki tuttu ja turvallinen on kaukana tästä tuoksusta (hajusta!). Se ei ole eroottinen, sporttinen eikä minusta edes erityisen miehekäs. Tarkemmin ajateltuna se ei edes ole tyypillinen miestuoksu, vaikka voimakas onkin. Kyse ei ole hiestä, likaisista sukista tai teinihuoneesta, ei täydestä roskiksesta tai pyykkikoneese

Kaunista ja kuumaa kesää seurasi kaunis ja lämmin syksy. 19.9. syntyi pieni poika, Turun päivän ensimmäinen. Tuli ja mullisti nuorenparin maailman seitsemässätoista tunnissa. Katsoi suoraan silmiin ja vakuutti vanhempansa ensihetkestä. Illalla ilotulituksia katsoessani poika sylissä mietin, miten onnekas olenkaan. Rutistin pientä kättä oman käteni sisään. Olen jo saanut niin paljon, ettei kiitoksella ollut rajaa. Itkin aamiaisella, ja vielä päivällisellä keittooni sekoittui s